Oslon matkakertomus

Oslon-reissuni matkasuunnittelu sai alkunsa, kun bongasin yhdeltä ruotsalaisten flipperifoorumilta tapahtuman mainoksen. Tapahtuman nettisivut olivat selkeät ja englanniksi kirjoitetut, järjestelyt tapahtumapaikalle pääsemiseksi näyttivät olevan helpot ja majoituskin järjestyisi järkevään hintaan pelipaikan välittömässä läheisyydestä. Kun ajankohta vieläpä osui kesälomani ajalle, päätös reissuun lähtemisestä oli helppo tehdä. Tapahtumaa flipperit.netin foorumilla mainostettuani sain vieläpä Timo Valkosen, jonka kanssa olen jo aiemminkin ulkomaisissa flipperitapahtumissa reissannut, matkaseurakseni.


Tapahtumapaikalle matkustaminen bussilla lentokentältä onnistui juuri niin helposti kuin ohjeistuksessa oli kerrottu. Saapuessamme paikalle noin yhden aikaan iltapäivällä olimme ensimmäiset osallistujat paikalla. Tyhjässä pelihallissa olikin hyvä käydä paikan konetarjonta läpi. Koneita oli ilahduttavan runsaslukuinen määrä ja moni kone oli minulle entuudestaan tuntematon. Ensimmäiset tunnit kuluivatkin nopeasti uusiin peleihin tutustuessa. Koneita pelatessa valitettavan monesta pelistä löytyi jotain pientä tai suurempaakin vikaa. Onneksi valtaosa koneista oli kuitenkin vähintään tyydyttävässä pelikunnossa.

Tapahtuman turnauksen karsinta alkoi perjantaina illalla, karsinnan säännöistä ja koneista kirjoitinkin jo aikaisemmin täällä. Omat konevalinnat karsinnoissa olivat Funhouse, Grand Prix ja Demolition Man. Karsintojen alku ei luvannut hyvää, kun pelailin Funhousen ensimmäisellä yritykselläni alle miljoonan pistemäärän. Toisen yrityksen kaksi ensimmäistä palloa olivat nekin varsin surullisia ja kahta multiballin lukituspalloa enempää en pelissä saanut aikaiseksi. Kolmannella pallolla en vain millään saanut palloa Rudyn suuhun ja multiballia käyntiin, ennen kuin onnekkaalla alamailan lyönnillä pallo onnekkaasti pomppasi haluamaani paikkaan ylämailan kärjen kautta. Tästä alkoikin multiball, joka toi pisteitä lähes 20 miljoonaa ja karsintojen ykköspaikka kyseisellä koneella oli lopulta minun.

Toisena pelinä pelasin Grand Prixiä, joka oli minulle entuudestaan tuntematon kone. Ruotsin Reidar Spetsin pelisuorituksia vakoilleena tiesin kuitenkin vaadittavat lyönnit multiballin aloittamiseen ja sain hänen suorituksistaan myös hyvät tulospäämäärät joita tavoitella. Sainkin multiballin käyntiin molemmilla peleillä ja kohtuullisesti jackpottejakin kerätyksi. Molemmat pelit päättyivät 15-20 miljoonan tulokseen tuloksen hieman parantuen toisella pelillä. Spetsin pistemäärää en kuitenkaan saavuttanut.

Kolmas kone Demolition Man meni jo vähemmillä paineilla pelaten. Turnaukseen aluksi valikoitunut DM-yksilö kenkkuili kouran nostosillan ja magneetin kanssa, joten asiasta jo toisena pelaajana valittaneena kone päätettiin vaihtaa hallin toiseen yksilöön. Tämä oli todella järkevää, koska tilalle tuli nyt kaikin puolin parempikuntoisempi yksilö pelattavaksi. Olin toki tyytyväinen myös siihen, että juuri tällä yksilöllä olin pelaillutkin jo ennen kisan alkua monta peliä koneen sääntösettiä takaisin mieleen muistellen.

Hieman yllättäen reilun miljardin tulokseni Demolition Manissa jäi karsinnan parhaaksi Reidar Spetsin jäädessä alle 20 miljoonan ja Karl Broströmin alle sadan miljoonan päähän pistemäärästäni. Kun Grand Prixistä tuloksena oli karsinnan kolmas sija, toi kolmen koneen yhteistulos karsinnan toisen sijan. Karsinnat voitti Reidar Spets kahdella ykkössijalla ja yhdellä kakkossijalla.

Olin erittäin tyytyväinen karsintojen kulkemiseen osaltani, vaikka samalla olin harmissani Timo Valkosen puolesta, joka myös paljolti huonon onnen myötä jäi karsinnoissa sijalle 24/35. En kuitenkaan osannut erityisesti nauttia korkeasta karsintasijoituksestani, kun oletin edessä olevan pudotuspelit kaksinpelikaaviona Pinball Workshopin tyyliin ja omat suoritukseni kaksinpelikaavioissa ovat aiemmissa kisoissa olleet todella surkeita. Yllätyksekseni kisojen vetovastuun ottanut Ruotsin Christian INK Holmsten kertoikin seuraavaksi pelattavan pudotuspelejä nelinpelinä PAPA:n pudotuspelien tyyliin. PAPA:n yksinkertaiseen kaavioon verrattuna tämä kisa käytäisiin vieläpä tuplaeliminaationa siten, että kaksi parasta jatkaa eteenpäin ja kaksi huonointa tippuu häviäjien puolelle, jossa on vielä mahdollisuus etenemiseen niin kauan kuin pelit pysyvät voitollisena. Kun jatkopelien alussa vielä ”80’s”-ryhmän koneet tiputettiin pelattavien koneiden joukosta pois, tiesin kisasta tulevan todella kovatasoisen ja pitkäkestoisen. Näistä tulisivat ruotsalaiset pitämään huolen.

Ensimmäinen kierros meni mukavasti: TDK:n tokalla sijalla sekä GP:n ja Indiana Jonesin voitolla olin selkeästi paras jatkoon menijä Dan Hagmanin jatkaessa toisena voittajien kaaviossa. Ryhmästä häviäjien puolelle tippuneet olivat tapahtumajärjestäjä Are Stig Larsen ja Ruotsin Christian Sjöberg.

Toisella kierroksella voittajien kaaviossa en nyt jälkeenpäin edes muista muita vastustajiani kuin Ruotsin Karl Broströmin. Hänet muistan siksi, että kolmannen pelin päättymisen jälkeen päädyimme molemmat ryhmän jaetulle toiselle sijalle. Ajattelin jo tulevaa tie-break-peliä, kun INK ilmoittikin minun olevan suoraan jatkossa!?! Jatkopeleihin oltiin lisätty sääntö, että tasatilanteessa parempi karsintasijoitus määrittää paremmuuden. Tässä tilanteessa ja karsintojen toiseksi parhaana en todellakaan halunnutkaan valittaa säännöstä, vaikka se aika kovasti karsinnan parhaita tuntui suosivankin. Tällaisessa kisamuodossa, jossa kolmen pelin sarjasta saa jokaisesta pelistä pisteitä 4-2-1-0 sijoituksen mukaan, tasapelitilanteet ovat todella yleisiä.

Kolmas kierros voittajien puolella keräsi ryhmään kaikki voittajien puolella siihen asti selvinneet pelaajat. Pelaajat olivat lisäkseni Reidar Spets, Bally Hagman ja ensimmäistä flipperikisaansa ikinä (mitä ei muuten kaverin peliotteista olisi uskonut) pelannut Johan Wetterflod. Kahden pelin jälkeen minulla ja Spetsillä oli molemmilla kasassa kuusi pistettä ja tavoittamaton etumatka, joten jatkoon menijät oli selvillä ja kolmatta peliä ei edes pelattu. Mitä ihmettä, olin pelannut itseni finaaliin!

Finaaliin häviäjien kaavion puolelta pääsivät Bally Hagman ja Stefan Cederlöf. Finaalissa voitin ensimmäisenä koneena pelatun Batmanin ja on pakko myöntää, että tässä vaiheessa aloin jo miettiä että vähintään pokaalihan tästä on tultava. Tilanne muuttui moisten ajatusten jälkeen tietenkin täysin, kun jäin viimeiseksi (ensimmäistä kertaa koko karsintojen aikana) Grand Prixissä. Yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa pahimmassa tapauksessa voisin jäädä finaalin viimeiseksi hävitessäni myös viimeisen pelin!

Tilanne näyttikin juuri tältä vielä kolmantena pelatun Demolition manin ekan pallon jälkeen. Olin viimeiseen tauluun pelaavana myös viimeisenä pisteissä Reidar Spetsin pelatessa kohtuullista etumatkaa omalla pelillään. Spetsin aiemmat pisteet eivät tosin enää voisi nostaa häntä kisojen voittajaksi, joten tästä jopa voisi olla minulle apua. Ennen viimeistä palloani Spets oli lopettanut pelinsä päivän parhaaseen tulokseen reiluun pariin miljardiin ja Hagman jäi pistemäärään, jonka yli olin mennyt jo kahdella pallolla. Tällä lopputuloksella minä ja Hagman päätyisimme tasatulokseen kuudella pisteellä ja Spets veisi kolmannen sijan viidellä pisteellä. Varmistin vielä INKiltä ennen pelini aloittamista, että sama tasatilannesääntö pätee todellakin vielä finaalissakin ja myönteisen vastauksen saatuani lähdin pelaamaan ilman paineita viimeistä palloani tietäen jo voittaneeni. Yritys Spetsin kärkituloksen ohittamiseksi oli todellinen ihan jo senkin takia, etten voittaisi kisaa tällaisen säännön takia, mutta reilun miljardin pistemäärän kohdalla väistämätön tapahtui ja pelini päättyi.

Bally Hagman ilmaisi tietenkin tyytymättömyytensä saman tien. Periaatteessa ymmärrän kyllä sen, kun kisa päättyi tavalla miten päättyi, mutta eipä sääntöjen muuttaminen toiseksi kesken kisan olisi ollut taas minun kannalta oikeudenmukaista. Mitään suurempia kaunoja kisasta ei todellakaan kenellekään jäänyt, Hagmanin kanssa tuli kisapaikalla vielä myöhemmin juotua olutta ja juteltua flippereistä muutenkin pitkä tovi. Ei kai tällaisia turnauksia nyt muutenkaan pitäisi ihan kuolemanvakavasti ottaa.

Koska kisarupeama jatkopeleissä oli kestänyt yli seitsemän tuntia, tunsin pelanneeni flippereitä tarpeeksi vähään aikaan ja vaikka tapahtumapaikka olisi vielä ollut sunnuntainkin avoinna vapaapelausta varten, päätimme Timon kanssa kuitenkin siirtyä jo aamupäivällä kohti Oslon lentokenttää ja pistäytyä Oslon keskustassa turisteilemassa ennen lentomme lähtöä. Tämä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi, koska Oslossa oli todella aurinkoinen päivä ja muutaman tunnin kaupunkikierroksella tuli nähtyä paljon Oslon perinteisiä turistinähtävyyksiä. Yksittäisiä pieniä positiivisia yllätyksiä mahtui myös mukaan, joista esimerkkinä se, että lentokenttäjunassa sai matkustaa mukavasti puoleen hintaan suomalaista opiskelijakorttia näyttäen. Aina kannattaa näköjään kysyä, josko tällaisia alennuksia on.

Takaisin lentokentälle päästessämme alkoikin reissun ainoa negatiivinen osuus. Jo boarding passia printatessamme lippuautomaatti pahaenteisesti ilmoitti lentomme olevan puolisen tuntia myöhässä. Lennon uutta aikaa portilla odottaessamme lento peruttiin ja seuraavaksi edessä oli mielenkiintoiset uudelleenreititysarpajaiset. Timon jäädessä yöksi Osloon ja palaten Suomeen aamulennolla minut lennätettiin illalla Tukholmaan, josta pääsin aamulla aikaisella lennolla takaisin Suomeen. Reissussa muutenkin jo huonosti nukkuneena sain vielä yhdet niukat yöunet kärsittäväksi, mutta Suomeen vihdoinkin maanantaiaamuna päästessäni ei väsymys juuri haitannut. Minulla on kesäloma ja takana taas yksi todella mahtava ja ikimuistoinen flipperireissu.

Kategoria(t): tapahtumat, turnaukset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *